
NewBorn - info
NewBorn-kuvaus / vauvakuvaus toteutetaan vauvan ollessa ihan pieni (alle viikon-parin kuukauden ikäinen). Alustava varaus on suositeltavaa tehdä noin kuukausi ennen vauvan syntymää ja tarkentaa päivä ja sopiva kellonaika lähempänä.
Kuvaukset toteutetaan miljöössä, yleensä asiakkaan kotona. Kuvaustilanne on rento, ja aina mennään vauvan ehdoilla. Vauvaa pidetään pääosin sylissä. Suunnitteluvaiheessa käydään viestitse läpi tarkemmin huomioitavia asioita esim. jonkin tilan raivaaminen, vaateinfoa yms. Mitään erityistä siivoamista ei tarvitse tehdä. Kuvauksen aikana mahdollista pitää taukoja.
Kuvauksiin olisi hyvä varata 2-3h aikaa jotta saadaan monipuolisesti ja laaja paketti kuvia. Paras aika ottaa kuvat on valoisin aika päivästä.

Lapsikuvaus / 1v-kuvaus - info
Kun vauva on täyttänyt vuoden, on hyvä hetki ottaa ensimmäiset lapsikuvat.
Suunnitteluvaiheessa ehdotan sopivia kuvauspaikkoja. Rekvisiittaa on mahdollista käyttää ja minulta löytyy tummanruskea puulaatikko (kuvassa), jota voi hyödyntää. Lapsen ei tarvitse osata vielä kävellä.
Kuvaukset toteutetaan lapsen ehdoilla ja voidaan pitää taukoja tarvittaessa. (1h aika on joustava ja suosittelen varaamaan varmuuden vuoksi enemmän aikaa)
Jos haluaa, voi yhdistää lapsikuviin perhekuvat jolloin tulee ikuistettua samalla myös vanhemmat ja sisarukset.

HINNASTO
Kaikki kuvaukset sisältävät matkakulut Turun Itäharjulta 15km säteellä.
Suunnittelu käydään viestitse/puhelimitse/Meet kokouksena. Kuvaukset voidaan toteuttaa koti- tai esim. luontomiljöössä.
-
Kuvausten suunnittelu yhdessä
-
Vauvan & perheen kuvaus
-
rauhalliset, noin 2h-3h kuvaukset
-
Koevedosgalleria josta pääsette valitsemaan itse laaja määrä, n. 50kpl kuvia
-
Huolellisesti käsitellyt paino- & nettikelpoiset kuvat nettigallerian kautta lähetettynä
440€
Varausmaksuna toimii 100€ lasku, joka vähennetään loppusummasta.
NewBorn-kuvaus
1v-kuvaus
-
Kuvauksen suunnittelu yhdessä
-
Noin 1h kuvaukset
-
Mahdollisuus ottaa mukaan rekvisiittaa esim. ilmapalloja
-
Koevedosgalleria josta pääsette valitsemaan n. 15kpl kuvat
-
Huolellisesti käsitellyt paino- & nettikelpoiset kuvat nettigallerian kautta lähetettynä
190€
Galleria
























